lauantai 9. marraskuuta 2013

Kuningaspipa ja Pickles-maniaa

 
Päädyin jokin aika sitten norjalaisen lankapuoti Picklesin sivuille. Voi mikä onni ja autuus, ihania (ja osin ilmaisiakin) malleja sivut täynnä! Kivoja lankojakin siellä oli, mutta niistä pidättäydyin toistaiseksi erossa vero- ja tullimaksut mielessäni. Useimmissa malleissa on yksi vaatekoko ilmainen ja tasapuolisuuden nimissä ilmainen koko vaihtelee. Asusteissa on kokonaan ilmaisiakin malleja ja sieltä pisti silmääni erityisesti tämä Kukkulan kuningas -pipa. Vähän erilainen pipomalli lapsille, pojille kun tuntuu olevan vähän huonommin malleja muutenkin. Tykkään myös tuosta, että joustinneuleen reuna ei ole suora vaan menee siksakkina muodostaen kruunun, itse en olisi moista keksinyt!

 
Tämä siis mielessäni Tampereen reissulta, vanhempieni taloyhtiön tavaranvaihtohuoneesta, mukaan tarttui sähkönsininen keränloppu, jonka näin heti pipon yläosan värinä. Kävin Kerässä seuraavana päivänä ja siellä odotteli sopivasti yksi keltainen kerä pehmeää Debbie Bliss Baby Cashmerino -lankaa kruunuksi. Aika ruotsalaiset värit, mutta kävisivät sähkönsinisen talvihaalarin kanssa yksiin.

Kotiin päästyäni katsoin ohjetta tarkemmin ja laskeskelin, etteivät lankani ehkä riittäisikään, koska pipo tehdään kaksinkertaisella langalla. Ajattelin sitten säästellä ja teinkin vain yksinkertaisella pipon päättelyitä vaille valmiiksi. No aika ohuthan siitä tuli ja myöskin kovin Heja Sverige! / Tre Kronor -henkinen. Siispä päätin purkaa koko jutun, todistetusti niitä jotenkin epäsopivia ei tule kuitenkaan käyttäneeksi. Punnitsin vanhalla vaa'allani keltaisesta kerästä jääneen osan ja tulin siihen tulokseen, että saattaisi juuri ja juuri riittääkin, vaikka tekisin tuplapaksuudella. Varmuuden vuoksi tein kruunusta vähän ohjetta matalamman (näyttää myös mielestäni paremmalta näin, yläosa on vastaavasti saman verran korkeampi) ja riittihän se! Sinisen sekaan laitoin jämäkeristä löytyneen turkoosin/vaalean sinisen langanlopun ja molemmat kuluiva lähes loppuun. Näin väristäkin tuli kiva sekoitus ja länsinaapurihenkisyys on tipotiessään.

Kiva pipa tästä tuli ja uskoisin, että poikakin sitä suostuu käyttämään. Kruunuosuuden lanka on sen verran pehmeää, että luulisin "tää on villanen, en käytä" -vaiheesta huolimatta menevän mukisematta. Nopeasti valmistui, vaikka teinkin kahteen kertaan :)


Välillä kuninkaatkin pysähtyvät syömään iltapalaa...

kunnes on taas aika sännätä...
 
hallitsemaan valtakuntaa!
 
Malli: King of the Castle, koko 3-4y
Langat: Debbie Bliss Baby Cashmerino ja jämälankoja, kaksinkertaisena
Puikot: 5mm bambuiset sukkapuikot
 
 
 
Picklesin malleista on yksi toinen vielä puikoilla ja kolmanteenkin langat hommattuna, niistä lisää myöhemmin!





6 kommenttia:

  1. Mä kans olen törmännyt kyseiseen sivuun ja ihastuin samantien! En ole vielä mitään mallia kokeillut, mutta kuvia käyn aina ihailemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä paljon kivoja ja sopivasti erityylisiäkin, varmaankin moni löytää jonkin mieluisan mallin! Sinänsä kätevää, että ohjeet on sekä norjaksi että englanniksi - enkkuohjeessa on mitat tuumina, norjan kielisestä voi nopsasti tarkistaa mitä ne on sentteinä, vaikkei kielestä juuri mitään ymmärtäisikään :)

      Poista
  2. Täällä kanssa yksi Pickles-fani. Mallit ovat kyllä aivan ihania, lankoja himoittaisi myös kokeilla tai ostaa to-do-paketti, jossa ohje ja langat... Vaikka lahjaksi itseltä itselle...
    Piposta tuli komea, kyllähän tuollaisessa kelpaa olla Kungen på backen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu ne paketit ois kivoja! Ehkäpä joku päivä pitää uskaltautua tilaamaan muutakin kuin ohje-pdf :) Myyköhän noita lankoja kukaan Suomessa tai Eu:ssa? Kerässä oli jotain puuvillalankoja joskus, mutta sielläkään ei enää taida olla edustettuna.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, tätä oli hauska tehdäkin. Siitä vaan puikoille! :)

      Poista