torstai 30. tammikuuta 2014

Keltaisen kaveri



 

 


Ensin oli Aarrekidin Puutarhassa-kuosi. Kivat kuviot ja vanha tuttu keltainen, violetti vähän vieraampana sävynä siinä. Syksystä asti on kiltisti odottanut ompeluinnostusta. Viikko sitten Tampereella piti tietty poiketa Kerän uusissa tiloissa ja mitäänhän en saisi ostaa, mutta sukkalankaa voi olla aina yksi kerä odottamassa, eikö voikin? Halusin testata Väinämöistä, josta oli vähän huonosti värejä jäljellä. Käsi hakeutui kerta toisensa jälkeen Krookukseen, saako tästä edes tykätä? Ei yhtään mun väri! Joskus vuonna 2007, kun leikin tummaverikköä, mulla oli jokunen violetti juttu. Ja lapsena tietty lilaa, vaaleanpunaisen ja pinkin kaverina. Päätin olla rohkea, sukista on helppo aloittaa uuden tuttavuuden kanssa. Matka jatkui Radiokirppikselle, josta mukaan tarttui froteehaalari tytölle. Eilen ruokakaupassa tulppaanien väriloisto houkutti ja mikäpäs väri sieltä sitten mukaan tarttui? Joku Pantonella on vissiin samankaltaisen herätyksen saanut (joskus aikoja sitten), täähän onkin vuoden väri 2014! Kaupallinen salaliitto tai ei, näillä väreillä mennään kevättä kohti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti