Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. huhtikuuta 2014

Jatsirätti





Silmiin osui kerän loppu jotakin puuvillalankaa, josta teki mieli tekaista tiskirätti. Ravelrysta kahlasin läpi ilmaisia ohjeita, joista silmiin osui kaunis Jazz Age Washcloth. Sepä sattui sopivasti - ystävällä on tuloillaan jazz-henkiset pippalot, joihin emme pääse osallistumaan. Nopea virkattava oli tämä, illassa olisi valmistunut, mutta langanpäiden päättely on heikko kohtani. Oiva postitettava pieni lahjus tästä tuli.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kevätkäpälille





Olipa kerran, ammoisina opiskeluaikoina, palmikkopolvisukkaprojekti. Innokkaasti alkoi keväisen vihreällä, vaihtui mutaisemmaksi edetessään (vajaasta kerästä kun aloittaa, niin voi olla ettei IHAN sitten polvisukiksi siitä olisikaan...). Ensimmäinen valmistui kokonaan, toinenkin nilkkaan saakka, kunnes iski epäilys: riittääkö tämä toinenkaan, kokonainen kerä sukkien loppuunsaattamiseen? Sitä sitten miettimään, vastausta pohtimaan, sanotaanko kymmeneksi vuodeksi. Tässä, aavistuksen kypsemmässä iässä, tekijä ymmärsi, ettei se siitä tuijottamalla ratkeaisi tai valmiiksi tekeytyisi, ja vaa'alla sitten vaivihkaa tekeleitä ja loppukerää punnitsemaan läksi hän. Vastauksen saattanette jo arvatakin. Kolme grammaa. Kolme kokonaista grammaa sitä lankaa uupui.

Mutta kerää oli siis vielä jäljellä. Niistä alkoi uusi innostuneempi käsiasia, ihkaensimmäiset kämmekkäät. Sopivan nopsat tehdä ja kämmenselässäkin sitä jotain, mitä näissä jäin kaipaamaan. Vaan kas, eipä riittänyt loppukerä niihinkään. Ratkaisuna valmiin sukan purkaminen kärjestä aloittaen. Laiskana tyttönä neuloin suoraan purettua, kovinkin kiharaista lankaa, josta ei järin tasaista jälkeä syntynyt. Onneksi wet blocking, valmiiden kämmekkäiden kastelu palautti langan lähes alkuperäiseen muotoonsa ja vasemmastakin tuli ihan sievä tapaus. Nämä menivät äitini kätösiä lämmittämään, mutta voisin kyllä itsellenikin jossain välissä tekaista samanmoiset.

Ja kuinkas kävi sukille? Ne pääsivät takaisin keskeneräisten koriin, odottamaan josko muotoituisivat säärystimiksi jonakin kauniina päivänä (toiveajattelua).

Synttärikorttiin hyppäsi vielä kissaopossuminkarvainen kaupunkikolli.






tiistai 4. maaliskuuta 2014

Rouva tässä hei!




 
Viime aikojen hiljaiselo blogin puolella on johtunut, oman saamattomuuden lisäksi, siviilisäädyn muutoksesta. Viime viikolla täräytimme naimisiin ja vaikkei isompia kemuja vielä vietettykään, olihan siinä muutama asia mietittävänä. Niin kuin perheen vaatettaminen esimerkiksi :)

Itselleni ostin 60-luvun vintagemekon, jota pienensin sopivammaksi. Joskus olen kuvitellut tekeväni häämekon itselleni, mutta ainakin tässä elämäntilanteessa vanhan muokkaus oli ihan tarpeeksi työläs homma. Vaihdoin niskassa ja kyljessä olleet lyhyet vetoketjut pitkään piiloketjuun (takasaumaan), otin sisään sivusaumoista sekä etumuotolaskoksista, irrotin hihat ja lyhensin olkaa sekä tein uuden rintamuotolaskokset ja lopuksi istutin hihat kaventaen miehustaa samalla. Kivaa mekossa oli erityisesti tuo kaulus ja rusetti, talvella käytännölliset pitkät hihat sekä kauniin kiemurainen, sopivasti hohtava kuosi. Miehelle löytyi siihen sointuva solmio Stockalta, josta musta pukukin hankittiin.

Lapsillemme halusin ja ehdinkin tehdä jotain omatekemää päälle. Pojalle virkkasin liivin näistä ja jämistä sai vielä tytölle tossut. Molempiin ohje löytyi Kat Coldinin Koukkuleikki-kirjasta, jossa on tosi kivoja virkkausmalleja lasten käyttöön. Tytölle virkkasin myös boleron (samaisesta kirjasta sekin) ja ompelin söpön mekkosen, jonka kankaasta poika sai rusetin kaulaansa. Niistä ei ollut kuvia ladattuna tähän hätään, mutta katsotaan, josko saisin koko outfitit esiteltyä tuonnempana.

Hääpäivä oli vallan ihana eikä rouvanakaan ole ollut ollenkaan hassumpaa <3

ps. Neulojien yönä pysyin tiukkana enkä ostanut mitään, wuhuu!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Köyhän naisen Bahamat

Tampereen kirpparikierroksella mukaan tarttui laivastonsinistä merseroitua puuvillaa, Fidasta 5,50e / 300g. Vähän liian kiiltävää matan ystävälle enkä ihan varma ole tosta väristäkään, mutta en nyt osannut olla ostamattakaan. Made in Italy, mutta Jakobsdals Kamgarnsspinneri Göteborgista on valmistajana, nimensä puolesta vaikuttaa aika muinaiselta tuottajalta. Eipä juuri tietoa äkkiseltään löytynytkään, varmaan on lopettanut tai vaihtanut nimensä kyseinen puulaaki. Tai vaihtanut lihaisampaan toimialaan. Ravelryn mukaan tätä lankaa on joillain muillakin neulojilla jemmassa, kaksi tähteä olivat vain antaneet. Toivottavasti osoittautuu paremmaksi ostokseksi!
 


 
 
Jakobsdals Bahamas
Aika ysäriä, ehkäpä tekisin jotain vähemmän marine-henkistä kuitenkin? Kuva: www.tomfolio.com
 
Onkos teillä tapana etsiä kirppiksiltä materiaaleja? Koukulla on tällä hetkellä tulossa jotain muutakin kierrätysmatskusta, mutta siitä lisää kunhan valmistuu!
 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Aasialaiset kotiapulaiset

 
Vielä löytyi pari testattavaa mallia Kerällä-kirjasta, sitten laitan hyvän kiertoon :) Tiskirätti, jossa on Chinese waves-niminen neulos sekä japanilainen tawashi-pesusieni. Molempiin käytin lankakorista löytynyttä riittoisaa puuvilla-pellavaa, josta olen jo yhden rätin tehnyt tuliaisiksi aiemmin ja vieläkin siitä saisi jotain tehtyä.

Kiinalaiset aallot muodostuivat helposti oikeilla silmukoilla ja pinnasta tuli mukavan eläväinen. Tekniikkaa voisi hyödyntää myös muissa töissä. Tawashin virkkauskin oli oikein leppoisaa puuhaa, näitäkin voisi tehdä enemmän. Valmistui myös todella vikkelään, sopisivat hyvin vaikka viime hetken tuliaisiksi. Jäykähkö lanka soveltui myös paremmin virkkuuseen kuin neulontaan.

 
Molempien ohjeet olivat taas hieman puutteelliset (ilmeisesti kirja on kirjoitettu hopulla eikä ohjeita ole testineulottu/-virkattu muiden kuin kirjailijan itsensä toimesta?), joten satuinpahan hakemaan netistä, josko löytyisi apuja sieltä. Ja kas, molempiin malleihin löytyi kattavammat ohjeet ja aivan ilmaiseksi ja mikä merkittävintä -  julkaistu kauan ennen kirjaa. Joten mietinpä vain, mistä inspiraatio näihin malleihin on syntynyt?

Otin apurit heti käyttöön ja molemmat vaikuttavat kivoilta käytössäkin. Molemmissa on hinkkaukseen sopiva epätasainen pinta, joten kuivuneetkin tahrat lähtivät helposti hellasta. Tawashi on kaiketi tarkoitettu tiskaukseen, mutta sopi kyllä hyvin tiskialtaan ja hellan jynssäykseenkin. Miinuksena langasta lähtevät kuidut, ehkäpä se helpottaa pesujen myötä. Aika paksujakin nämä ovat, joten kuivuvat hitaasti. Mutta näitähän voi pestä koneessa vaikka kuinka monta kertaa ja imukykykin vain paranee ajan saatossa!


Malli: Tiskirätti ja japanilainen pesusieni tawashi, Kerällä-kirjasta. Vastaavat ilmaiset ohjeet täällä ja täällä
Lanka: paksuhko puuvilla-pellava, vyöte hukassa
Puikot: puiset 4,5mm
Koukku: 4mm
Itselle uutta: Chinese waves-pinta



 
Kuvat on otettu Nokia Lumia 1020:lla, jolla on tehty myös nämä värikikkailut :)